Ohjeita


Yleisiä ohjeita

Neulon tilauksesta pehmeitä & yksilöllisiä neuleita äitien tärkeimmille pikkulinnuille. Omilleni olen neulonut jo useamman vuoden. Olen harkinnut tulevaisuudessa siirtymistä verkkokauppamuotoon, mutta aluksi mennään nyt näin blogimuotoisesti. Myyntini on pientä, joten en ole alv-velvollinen, näin ollen tuotteiden hinnoissa ei ole arvonlisäveroa. Y-tunnus: 2493992-8

Valmistan tuotteet itse savuttomassa kodissani, mutta otathan huomioon, että olemme eläinrakas perhe ja meillä on koiria!

Toimitusaika on noin 1-2 viikkoa valmistuksen aloittamisesta, ottaen kuitenkin huomioon tilausjonon. Tarkemman tiedon valmistumisen ajankohdasta saat kysymällä sitä minulta sähköpostitse.

Lisäilen neulemalleja pikkuhiljaa. Ellet löydä haluamaasi, niin kysy ihmeessä, luultavasti sellainen löytyy ja lisään mielelläni uusia malleja.

Jos sinulla on jo olemassa väri/lankatoiveita ja ideoita, niin kerro niistä jo ensimmäisessä sähköpostissa, niin pääsemme heti hyvään alkuun suunnittelemisessa. Minulla ei ole kotona isoja lankavarastoja, joten hankin langat varta vasten tilauksia varten, tämäkin vaatii oman aikansa.

Tarvittaessa saatan laittaa sinulle sähköpostitse työvaihekuvia.

En jaa nimi/osoitetietojani täällä blogissa, mutta kauppakumppanilleni kyllä. :)

Yhteydenotot:





Yleistä tietoa neuleista

Neuleet soveltuvat hyvin päivittäiseen käyttöön siinä missä muutkin vaatteet. Neuleeni ovat pääasiassa täysin saumattomia, mikä takaa käyttömukavuuden sekä kauniin, yhtenäisen neulepinnan.

Saat neuleesi mukana hoito-ohjeet, suurin osa tekemistäni neuleista on konepestäviä pesukoneen hienopesu- tai villapesuohjelmalla 30-40 asteessa. Neulevaatteita ei kuitenkaan kannata pestä turhaan ja villaneuleiden kohdalla kannattaa muistaa, että villa on itsepuhdistuvaa. Jos vaatteessa ei ole näkyviä tahroja, niin pelkkä tuuletus riittää. Jos haluat aivan ehdottomasti varmistaa neuleesi pysymisen kauniina mahdollisimman pitkään, suosittelen käsinpesua. Pesun jälkeen kuosittele muotoonsa kosteana ja kuivata huoneenlämmössä mieluiten tasolla venymisen estämiseksi. Neuleet saattavat pesujen myötä nyppääntyä ja päätellyt langat nousta esiin, mikä on normaalia.


Koon valinta

Jokaisen neuleen kohdalla on omat ohjeensa koon valintaan sekä mittataulukko, lue nämä tarkasti! Lapsen mittaaminen on tärkeää, jotta neuleesta tulee käyttäjälleen hyvin istuva. Jos tiedät, että lapsellasi on esimerkiksi poikkeuksellisen pitkä selkä, niin ota mitta ja mainitse siitä minulle, näin tiedän lisätä muutaman sentin pituutta ja neuleen käyttömukavuus paranee.

Jos lapsen mittoja ei kuitenkaan ole saatavilla, esimerkiksi neuleen tullessa lahjaksi, niin voin toki neuloa iän perusteella neuleohjeen mittojen mukaisesti.

Palautusoikeus


Mittatilaustuotteilla ei ole palautusoikeutta (Kuluttajansuojalaki 6. luku 15. & 16. pykälä), oikeiden mittojen toimittaminen minulle on asiakkaan vastuulla. Toivon kuitenkin, että asiakkaalle jää kaupoista hyvä mieli, joten jos havaitset tuotteessa jotain huomautettavaa, niin ota rohkeasti yhteyttä ja pyrin ratkaisemaan asian parhaalla mahdollisella tavalla. Mahdollisista palautuksista on aina sovittava etukäteen! Postiennakkolähetyksiä en lunasta, enkä korvaa siitä aiheutuneita kuluja lähettäjälle.


ps. Oletko itsekin käsityöbloggaaja? Minulla on kolme pientä vaatetettavaa omasta takaa, joten olen kiinnostunut myös vaihdoista! Lähden mielelläni mukaan myös hyväntekeväisyystempauksiin, vinkkaa sähköpostilla!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kivat kommentit ilahduttavat aina!