maanantai 27. tammikuuta 2014

Ompeluinspis palailee pätkittäin...

Mulla on ollut ompeluinspis kateissa viime kesästä saakka ja nyt se vihdoin tuntuu hiipivän takaisin. Jotain pieniä juttuja olen tässä välillä sentään tehnyt, mutta mikään ei ole riittänyt herättämään sitä kunnon inspistä. Ostin joskus viime kesänä Kankaiden yöstä kasan kankaita ja inspis loppui just sitten siihen. Tuolla ne kankaat ovat odotelleet uusia inispiksiä ja onneksi niitä ideoita onkin alkanut pikkuhiljaa pukkaamaan, lähinnä ajatellen ensi kesää. :)

Tyttärelle tein Verson puodin Perhosprinsessat -joustiksesta tunikan. Kaavan pohjalla on joku Ottobren raglanhihainen paita, jota tyttären mittojen mukaan muokkasin mieleiseksi. Tästä tuli kyllä aika iso, mutta kasvunvara on ihan hyvä asia silloin kun kaappi tursuilee jo muutenkin. :D Koko on n. 116-122cm.



Esikoisen aluskalsarilaatikko ammotti tyhjyyttään ja kun pakkaset yllätti, niin oli äidin alettava ompelupuuhiin! Kaavana käytin Ottobren Stripy Legs kaavaa pidennetyillä lahkeilla, koska poika ei halunnut resoreja lahkeisiin. Koko 128cm.



Turkooseja on valmistunut kaikkiaan kolmet kappaleet, kuvassa vain kahdet, koska ensimmäiset oli tässä vaiheessa jo pyykkikorissa. :)

Kaveri toi minulle kassillisen Metsolan kankaita, joista toivoi vaatteita lapsilleen. Ensimmäisenä syntyi apilakankaasta 122cm paita, kaavana Ottobre 1/12 Mahpee, ainoa kaavamuutos extrapituus helmassa, kun kerran kankaassa pituutta riitti ja tiedän kaverini haluavan lapsilleen reilunkokoista vaatetta. Jämäpalasta ei saanut enää mitään pipoa suurempaa, joten tein siis pipon, jonka kaava omasta päästä ja vuoritettu valkoisella trikoolla. :) Aika perushuttua. Muut kankaat odottaa vielä tilaamiani vetoketjuja ja inspiraatiota, mutta huppareita olisi luvassa... 






Innostuin myös tekemään pari pientä valmisvaatteen muokkausoperaatiota. Olen tehnyt saman homman jo kerran aiemminkin, kun muokkasin DUNS:in vanhan omppupaidan 104cm koosta 80-86cm kokoon ja uudistettu versio on ollut meillä paljon suositumpi kuin alkuperäinen paita ikinä. :D No, esikoisen kaapista joskus jäi pieneksi nämä kaksi DUNS:in 116cm paitaa, ihanat kuosit, mutta malliltaan meidän hoikkeliinoilla ihan liian leveitä ja liian lyhyitä. Pienensin nämä kokoon 98cm. Kaula-aukolle en alkanut tehdä mitään, joten se on ehkä himpan iso, mutta toimii ihan hyvin kuitenkin. Uudistetuista versioista tuli oikein käyttökelpoisia paitoja 2v. kuopukselle. :) Nämä meidän DUNS:it on aika vanhaa mallia, enkä tunne DUNS:in nykymitoitusta, joten se voi olla nykyään jo toisenlaista. :)

Alla alkuperäinen 116cm paita ja yläpuolelle 98cm kaavan mukaan leikkaamani versio. 
Aika lyhyt ja leveä tuo alempi, kuten näkyy...

Tässä uudistetut paidat valmiina käyttöön ja alla tyytyväinen uusi käyttäjä. :)


Lisäksi olen tuhonnut pieniä tilkkuja vauvanvaatteiksi (kaikki kaavat Ottobre), jouduin joihinkin kaavoihin lisäilemään ylimääräisiä saumoja haaraan, jotta ylipäätään sain nämä tilkuista tehtyä. Koot 50-62cm.

  




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kivat kommentit ilahduttavat aina!