perjantai 31. toukokuuta 2013

Bellen mekko

Tämä mekko valmistui oikeastaan jo huhtikuussa, mutta kuvat ovat jääneet ottamatta. Ihastuin neuleohjeeseen heti, luultavasti johtuen siitä, että itse haaveilin lapsena disney prinsessa Bellen upeasta keltaisesta juhlaleningistä. Minä mielessäni jotenkin yhdistän nuo punaiset ruusut Bellen mekkoon ja joissain kuvissa niitä helmassa onkin. Meiltä ei valitettavasti tuota elokuvaa hyllystä omana löydy, mutta haluaisin sen ja kaikki muutkin vanhat klassikot! Lanka tilattu jo lopettaneesta Kutileesta ja ruusut sekä silkkinauha pitsitieltäJa kyllä, kuten kuvista näkyy, niin meidän nurmikon sais joku jo leikata!

Bellen mekko
Koko: 4
Lanka: Stitch Nation Bamboo Ewe 

 




 



torstai 30. toukokuuta 2013

Pikkupoikien solmiopaidat kevään juhliin

Kaveri heitti viime viikonloppuna "haasteen" toivoen juhlapaitoja kaksosilleen tulevan viikonlopun ylioppilaskemuihin. Pojat ovat onneksi vielä pieniä 1-vuotiaita, joten ajattelin, että äkkiähän pienet paidat valmistuu! Nämä valmistuivat siis alle kolmessa päivässä! Jossain kohtaa oli kyllä niskat jo ihan jumissa, mutta kiva näitä oli tehdä! Ainoa harmi, että en saanut näitä millään valmiiksi jo eilisen postiin, vaikka kaikkeni yritin eli nyt jäi sitten postille vain yksi päivä aikaa hoitaa hommansa luvatussa aikataulussa ja se jos mikä jännittää!! Kunpa ehtisivät perille.

Poikien solmiopaidat
Koko: 2T
Lanka: Hjertegarn Bommix Bamboo värit 8029 & 7070








Malliksi pääsi oma 1,5 -veeni, jolla oli juuri parhaillaan traktorihommat kesken, enkä kehdannut kovin kauaa häntä häiritä. ;)

 



Taitaa tulla omenoitakin tänä vuonna, kuuluu meinaan ihan mukava surina omenapuista!



sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Piristy!

Mulla tapahtui haalarihurahdus oikeastaan vasta tämän kolmosen kohdalla, haalarit sopii taaperoille niin mahdottoman hyvin. :) Törmäsin itselleni uuteen ja vieläpä ilmaiseen haalarineuleohjeeseen, joka piti laittaa puikoille samantien! Lanka valikoitui omasta jemmasta, se on ostettu joskus Lidl:stä, "kun halvalla sai". Valmiina näyttivät ensin tosi tylsiltä, koska jätin ohjeessa olleet raidatkin tekemättä, mutta värikkäillä napeilla ja aplikaatiolla nämä piristyivät kummasti! :)

Cheer up!
Ohje: Cheer up!
Koko: 18kk
Lanka: Zettl Nadine

Heh, onpas muuten hauskasti koiran kuono tuossa oikeanpuoleisessa kuvassa. Oikeasti kyseinen koira ei edes tykkää kekseistä, eikä liioin siivoa pöydänaluksia lasten jäljiltä. Onneksi toinen koiramme kuitenkin huolehtii siitä hommasta. ;D

 








Tyttärelle surauttelin kirahvikankaan jämäpaloista kesäyökkärin / aluasun. Kangasta oli jäänyt kaistale juuri siitä kankaan keskeltä, jossa kirahvin etupuoli vaihtuu takapuoleksi, joten sekä topin etu- että takapuolella on kirahvin etu- ja takapuolia! :D Topin kaava Ottobren Veruschka, hipsterien kaava myöskin ottobresta.

 


lauantai 18. toukokuuta 2013

Kesävaateiloja ja kerhotätien muistamiset :)

Päivitetäänpäs kerrankin jotain nopeesti. :)

Eilisen myöhäisillan ompeluna valmistui 86cm liikennemerkki - t-paita, kangas Ikasyriltä tilattu. Kaava on Austin Lee Coverall:ista muokattu, koska epähuomiossa leikkasin kaksosten lahjahaalareita tehdessäni kaksi etukappaletta, joten yksi etukappale jäi yli. Harmikseni totesin, ettei kangas riitä enää toiseen samanlaiseen haalariin,  joten leikkelin sen sitten t-paidaksi omalle 1 veelle! Tästä tulikin kiva. :) Helman applikaatio -idea on alunperin bongattu Eilen Designin liikennemerkkivaatteissa. Tuo mukavasti eloa tuollainen pieni juju tällaiseen peruspaitaan.


 


Helteiset päivät ovat totisesti saaneet innostumaan kesävaatteiden ompelusta, ainoa miinus on se, että joudun linnoittautumaan kellariin ompelemaan. Siellä tosin on mukavan viileä olla kuumanakin päivänä, mutta toisaalta, ois parempi olla ulkona, nyt kun kerrankin on kiva ilma. ;) 

Tänään tein muutamista kankaan jämistä kahdet 86cm shortsit. Kaava molemmissa sivusaumalliseksi muokattu Beach  -shortsikaava(OB 3/08?). 

Raitakangas on saatu jostain ja sitä oli niin kapea pala, että leikkaaminen onnistui ainoastaan sivusaumallisena. Turkooseissa shortseissa on yhden collegekankaan jämät ja viime kesäisestä kesäilo -kankaan tilkusta tuli pirtsakat taskut.





Kerhojen päättäjäisjuhla oli tänään ja kerhotädeille veimme kiitoslahjoiksi tiskirätit. :) Olen kyllä antanut aiemminkin tiskirättejä, mutta näitähän aina tarttee, eikös juu. ;D En ole tehnyt näitä itse, vaan sain ne kummitädiltäni, joka on innostunut kutomaan tiskirättejä. Malli näissä on Blackberries, joka onkin tosi kiva neuleohje tiskiräteille, malli on ilmava, mutta on siinä on kuitenkin mukava tekstuuri hankaamiseen jne. :) Mulla on muuten tämä ohje jossain suomennettuna, koska suomensin sen aikanaan kummitädilleni eli jos joku tarvitsee niin kysykää! En tajunnut ottaa aukinaista kuvaa räteistä ollenkaan, tässä nämä on jo vyötettynä terveisten kera. :)


perjantai 17. toukokuuta 2013

Kasa kesäisiä shortseja taaperoille, mansikkatunika ja kesäyökkäri

Tällainen pino shortseja matkasi kummipojalle ja kaksoisveljelle! 
Koko 86cm, Ottobren Beach -shortsikaavan pohjalta muokattu.
Lentäjän poika ja -tyttö kankaat Mussukoilta ja Kalastaja -kankaat Majapuulta.






Omallekin valmistui yhdet 86cm shortsit kankaan tilkuista. Kaavaa en enää muista. :) 


Kaksospoikien isosiskolle tein lisäksi hänen äitinsä toiveesta Mansikkatunikan. :)
Olen tehnyt samanlaisen omalle tytölle muutama kesä takaperin, mutta tuli tehtyä niin iso, että se on sopiva oikeastaan vasta nyt! Tähän valikoitu langaksi Novitan Miami, koska sitä sattui olemaan kotona valmiina juuri oikeassa sävyssä ja langantiheyskin oli oikea. Mallina on oma kohta 6 vee poikani, koska hänen rinnanympärys oli lähinnä oikeaa, meidän ipanat on niin hoikkia, ettei heille koskaan voisi neuloa ikäkokoa vastaavaa vaatetta, vaan aina pitää neuloa pienempi ja lisätä pituutta. :) Toivottavasti tämä on oikeankokoinen tulevalle käyttäjälleen! Luulen, että lyhennän noita olkaimia kyllä vielä ennen kuin lähetän tämän, ne venyy ja paukkuu niin hirveästi tuon neuleen painosta, vaikka lyhensin niitä jo tehdessäni ohjeen antamasta pituudesta! Ehkäpä laitan niihin napilla pituuden säädön, koska tämän mekon käyttöikä tulee olemaan pitkä, neulos venyy niin mukavasti käyttäjän kasvaessa ja pituuttakin tein tähän hiukan enemmän kuin ohjeessa oli, joten kasvunvaraa löytyy ihan varmasti. 

Mansikkatunika
Ohje: Strawberry Top (maksullinen)
Koko: 4
Lanka: Novita Miami ja Puppets Lyric






Helteisistä päivistä inspiroituneena tuhosin yhden saamistani kangaspaloista tyttärelle kesäyökkäriksi. Pala ei ollut kovin suuri, mutta riitti juuri ja juuri sovittelemalla paitaan ja shortseihin, koko noin 100-110cm, materiaali ohutta neulosta. Kaavat on muokattuja Ottobren kaavoja, mitä nyt sattui olemaan valmiiksi piirrettynä, paidan kaava taisi olla nimeltään Tangerine. Kaula-aukon kuminauhaa voisi ehkä himpan kiristää, mutta luotin taas niin sokeasti omaan arviointikykyyni, että ompelin kuminauhan pujotusaukon jo umpeen. :P Saas nähdä jaksaako purkaa.






Aikaa vievin osuus tässä ompeluksessa oli helman ja lahkeensuiden koristeompeleet. Jösses kun on tylsää odotella, että kone saa ne valmiiksi! Tein siinä odotellessa kaikkea muuta, onneksi ompelukoneessa on sentään autopilotti. ;)  

Ja koska edelleen on menossa "tilkkuja ei säästellä" -kampanja, 
niin silppusin tilkut samantien nuken asusteiksi.