torstai 19. joulukuuta 2013

Joululahjoja 2013: osa 2

Joululahjat 2013, jatkoa...

1,5-vuotiaalle kummipojalle laitoin keltaiset lapaset, joiden ohjeen olen täällä blogissa aiemmin jakanut ja velourpöksyt koossa 92cm. Kaava on ottobren, mutta en nyt muista mikä niistä...




Jälkeenpäin sain vielä inspiksen lisätä lapasiin nimikointilaput, koska lapaset on yleensä aika hankala nimikoida. Käytin ompelukoneen kirjontaohjelmaa. Ihan toimiva systeemi tuollaisen satunnaiseen nimikointitarpeeseen lahjojen ollessa kyseessä. :-)


11-vuotiaan kummitytön pakettiin tein tuubikaulurin ja lisäksi ostin kaupasta muutaman pienen jutun.


Lanka: Novita Hile (kaksinkertainen) 60g
Puikkokoko: 9mm




Omalle miehellekin oli ihan pakko jotain neuloa,  hän on jäänyt muutenkin paitsioon. :D Kaikkia hienoja ideoita oli paljon ja hänellä on muutama toteuttamaton neuletoivekin, mutta inspistä ei tullut, joten valitsin lopulta tällaisen yhden illan neuleen, niinpä syntyi pukinkonttiin musta tuubikauluri. 

Lanka: Novita Kelo, vajaa kerä
Puikkokoko: ohjeesta poiketen 8mm


 

Voluminosa ja Novita Talvi 2012: Naisen palmikkomyssy
Lanka: Katia Peru

Voluminosa tuubihuivi valmistui syksyllä KAL:in aikana ja päätin sujauttaa sen erään henkilön joulupakettiin yhteensopivan myssyn kanssa...

 




 Lisäksi valmistui kolme heijastavaa Lumio -kauluria, joista yksi jäi itselle ja kaksi odottaa paketoituna pukin kontissa.
Lanka: Schachenmayr Lumio
Puikkokoko: 15mm
Kulutus: vajaa kerä per huivi 
(jätin tarkoituksella joka kerästä tupsutarpeita tuleviin myssyihin)


 



Kerho - ja eskaritädeille tein tänä vuonna erilaisia ohjeita testaillen pieniä huiveja, tämännäköisiä:

Lanka: Novita Rustica
Puikkokoko: 8mm

 



Quick Cabled Cowl (ohjetta mukaellen)
Lanka: Novita Rustica
Puikkokoko: 7mm


Basic Neckie Recipe (ohjetta mukaellen)
Lanka: Novita Kelo ja Novita Hile





 Tässä vielä lasten ihan itse askartelemia joulukortteja eskari - ja kerhokavereille, minä vähän autoin ohuiden tekstitarrojen liimaamisessa, muuten ihan itse suunnittelivat ja toteuttivat nämä.


...lisää joululahjoja seuraa...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kivat kommentit ilahduttavat aina!